Tämä on tarina miniatyyriharrastajasta joka tykkää tehdä itse ja ostella kauniita miniasioita. Aina pitää olla jotain mitä käsillä väkertää. Toivon että viihdyt mukanani
Olin tänään ensimmäistä kertaa alueemme nukkekotikerhossa. Valmistimme tallilyhtyjä, joita oli todella kiva tehdä...tietysti vielä mukavassa seurassa :)
Nyt on kurkut säilötty ja kurpitsat kerätty ! Vein siskolle tuliaisena suolakurkkuja ja sain vastalahjaksi ihanan kukkakimpun vaaseineen ( nämä kukat on hänen kukkakaupastaan). Tämän kukkavaasin tulen laittamaan sisustusmyymälääni kunhan avajaisia vietetään.
Nämä ihastuttavat koirat ostin uuden nukkekodin ikkunalle ihan niihin liittyvän tarinan vuoksi, onhan nämä muutenkin aivan ihastuttavia. Tunnetko tarinan? 1800-luvulla merimiesten kotona näitä käytettiin ikkunalla kertomassa, onko isäntä merillä vai kotona. Jos koirapari oli käännetty katsomaan ulospäin, kertoi se että isäntä on merillä ja emäntä vapaana seurustelemaan kylän väen kanssa. Ja jos koirat katsoivat sisäänpäin, oli isäntä kotona ja talossa rauha.
Nyt on sitten ikkunoiden ja ovien sovitus. Kokeilin maalata jo osan ikkunoista spray maalilla, oli liian sotkuista hommaa, jatkan ihan pensselillä. Ikkunoiden teippaamisessa on oma pikkuhommansa, varsinkin kun ikkunoita on aikas paljon. On vielä hiukan auki tuleeko taloon tiiliverhoilua vai maalattuna, maali on kyllä jo hommattu, "ajopuu" väri.
I tried to fitt windows and door in place. I paintet a windows, spray paint, i dont like it...now I paint with a brush.
Posti toi ikkunoita ja ovia, tosin muutamaa joutu hiukan vielä odottamaan. Kyllä on mielenkiintoista päästä rakentamaan näistä taloa. I received yesterday windows and doors. Yes, i build a house, yet :)
Sain eilen puukeskuksesta tilaamani leikatut liike/asuinhuoneiston seinätarpeet. Olen aivan innoissani alkaessani rakennusprojektin, jossa mieheni tosin avustaa hiukan. Tässä kuva koivuvanerikasasta, joka toivottavasti on jo viikonlopunaikan pystytettynä.
Otin netistä kuvia, pienensin ja tulostin ne silityspaperille, silitin ne sitten kankaalle. I printet the photos and iron canvas.
Hiukan ompelua And sewed
Täytteeksi vanua I turned wool
Tällaisia näistä sitten tuli, valmiina sisustusmyymälään, kunhan se ensin valmistuu. Tulen itse rakentamaan talon, jossa myymälä sijaitse, siitä kuvia myöhemmin :) This new pillow
Nyt on loma mieheni kanssa vietetty ja se vietettiin Turkin Alanyassa. Lämintä oli ja rentoutuminen onnistui täydellisesti. Nyt voikin sitten alkaa keskittymään taas nukkisasioihin, joita onkin jo ollut hiukan ikävä.
Asumme keskellä rallitapahtumaa täällä Jyväskylässä. Rallikeskus Paviljonki sijaitsee n. 1 km päässä kotoamme, joten olemme automaattisesti mukana hulinassa. Poikani on ottanut oheisen kuvan torstai aamuna ja siinä huristelee Juha Kankkunen. We live in the middle of rally events :) Rally center Paviljonki is located about 1km away from our home, so we are automatically in the event. My son has been photographed, and this picture is a Juha Kankkunen.
Olen ollut hiukan poissaoleva täällä nukkekoti rintamalla, syy siihen on, että olen rakentanut pienelle takapihallemme viihdykkeitä lapsenlapsillemme (alkaa muistuttaa päiväkotia). Nyt sain lähes valmiiksi leikkimökin, josta pienet pojat ovat olleet haltioissaan. Pieni prinsessamme on vasta kolme viikkoinen, joten hiukan vielä kestää ennenkuin hän on tuossa mökissä leikkimässä.